torstai 14. helmikuuta 2013

Ystismuffinssit

14.2. YSTÄVÄNPÄIVÄ

 
Tänä vuonna tuli leivottua jokusen ystävän iloksi muffinsseja, joissa ei marianne rouhetta ja valkosuklaata säästelty.

100 g margariinia
3 kananmunaa
3 dl sokeria
4½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vanilliinisokeria
1½ dl maitoa
2 rkl kaakaojauhetta (Van Houten tms.)
Maun mukaan (n. 1½ dl) Marianne-karkkimurskaa

Koristeluun
Valkosuklaata 130 g
Strösseleitä tms.

Sulata margariini, anna jäähtyä. Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sula rasva, maito, karkkimurska ja keskenään sekoitetut muut kuivat aineet (siivilän läpi), sekoita nopeasti sekaisin. Täytä vuoat 2/3 täyteen ja paista +200 asteessa noin 14 minuuttia.
Anna muffinsien jäähtyä ja sulata valkosuklaa. Levitä valkosuklaata muffinsien päälle ja ripottele valkosuklaaseen ennen jähmettymistä strösselit.
 

perjantai 8. helmikuuta 2013

Kahden suklaan marsipaanikakku

KAHDEN SUKLAAAN MARSIPAANIKAKKU



Marsipaanikakku part 2! Siis toinen kerta kun tein marsipaanipäälysteisen täytekakun. Tällä kertaa täytteinä oli mm. valkosuklaata ja tummaa suklaata. Kakku ja värit oli mieheni valitsemia, kun lupasin leipoa hänen nimpparipäivänä jotain herkkua :)

Pohjan voi tehdä perus kakkupohjan mukaan tai ostaa valmiin pohjan. Tässä ohjeessa nyt vain täytteet.

Kakun täytteet:

Valkosuklaatäyte
Tummasuklaatäyte
Vadelmamarmeladi

4 dl vispikermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
130 g tummaa sulkaata
130 g valkosuklaata

Kostutukseen sokerivettä tai mehua

Kuorrutukseen n. 1dl kermavaahtoa ja n. 500 grammaa marsipaania. Varaa myös koristeluun marsipaania tai valmiita marsipaanikoristeita. Varaa myös tomusokeria marsipaanin kaulimiseen.

Vispaa kerma kermavaahdoksi ja sekoita joukkoon vaniljatuorejuusto. Jaa seos kahteen kulhoon. Sekoita toiseen seokseen sula tumma suklaa ja toiseen sula valkosuklaa.

Kostuta kakkukerrokset sokerivedellä tai mehulla. Ensimmäiseen kerrokseen levitä ensin puolet vadelmamarmelaadista sekä tumma suklaakerma seos. Toiseen kerrokseen toinen puoli marmelaadista sekä valkosuklaakermaseos.

Vatkaa kuorrutuksen kermavaahto ja levitä kaun päälle ja reunoille. Kauli marsipaani ohueksi ja aseta kakun päälle. Leikkaa ylimääräiset marsipaanit reunoilta pois. Kaulimisessa käytä reilusti tomusokeria. koristele oman mielen mukaan.