sunnuntai 16. lokakuuta 2011

LAKKA-VALKOSUKLAAHALKO

LAKKA-VALKOSUKLAAHALKO (n. 10 annosta)

Sopivasti makeaa lakka-valkosuklaaherkkua!


4 kanamunaa
1 1/2 dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
1 dl kuohukermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g lakkajugurttia
1/2 dl lakkahilloa

Pohjalle
1 1/2 dl lakkahilloa

Kuorrutus
50 g valkosulkaata
1 dl kuohukermaa
3/4 dl sokeria
1/2 dl sokeria

Koristelu
Suklaakastike tai strösselit, oman mielikuvituksen mukaan :)

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vaahdota munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuiva-aineet ja lisää vaahtoon siivilän läpi samalla varovaisesti sekoittaen. Levitä taikina kevyesti voidellulle leivinpaperille uuninpellille. Paista noin 8-10 minuuttia. Kumoa valmis torttupohja leivinpaperille, jonka päälle on ripoteltu sokeria. Irrota pohjapaperi heti varovasti ja anna pohjan jäähtyä.

Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi. Yhdistä kermavaahtoon notkistettu tuorejuusto, jugurtti ja hillo. Levitä jäähtyneelle pohjalle ensin hilloa ja sitten täyte. Rullaa leivinpaperin avulla ja kääri rulla leivinpaperiin, jossa kääeretorttu on hyvä säilyttää ennen kuorruttamista. 

Valmista kuorrutusta vasten kinuski. Sekoita kerma, sokeri ja siirappi kattilassa. Keitä hiljalleen, välillä sekoittaen noin 20 minuuttia tai kunnes kinuskitippa jähmettyy kylmään veteen. Rouhi suklaa. Sulata lopuksi suklaarouhe kinuskiin. Anna kinuskin jäähtyä ja jähmettyä hieman. Kaada kinuski kääretostun päälle ja anna valua reunoille. Koristele esim. strösseleillä tai suklaakastikkeella.

VALKOSUKLAISET MUSTIKKAMUFFINIT

VALKOSUKLAISET MUSTIKKAMUFFINIT (n.16 kpl)

Helppoa, nopeaa ja hyvää!


225 g margariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
3 dl mustikoita (älä sulata jos pakastettuja)
50 g valkoista suklaata

Kuorrutus
150 g valkoista suklaata
Ja mielikuvitus kehiin, itse laitoin nyt vielä strösseleitä koristeeksi

Lisäksi
Amerikan muffinivuokia

Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen kokoajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää maito, mustikat ja rouhittu valkosuklaa taikinaan ja sekoita nopeasti. Jos käytät pakastemustikoita, lisää ne jäisinä. Jaa taikina muffinivuokiin.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä. Sulata valkosuklaa mikrossa ja valuta suklaata jäähtyneiden muffinien päälle. Koristele halutessasi koristerakeilla.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Vadelmanmakuinen kahvikakku

VADELMANMAKUINEN KAHVIKAKKU


200 g voita
2,5 dl sokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
100 g tummaa suklaata rouheena
2 dl vadelmia (100g)

Päälle
Tomusokeria

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri, lisää huoneenlämpöiset kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten joukkoon.

Sekoita kuiva-aineet keskenään ja sihtaa ne siivilän läpi puuhaarukalla sekoittaen joukkoon vuorotellen lämpimän maidon kanssa. sekoita lopuksi rouhittu suklaa ja pilkotut vadelmat joukkoon.

Kaada massa voideltuun kakkuvuokaan ja paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin 60 minuuttia. Kumoa hiukan jäähtynyt kakku vuoastaan. Voits sihdata jäähtyneen kakun päälle halutessasi tomusokeria.

Pehmeä valkosuklaakakku

PEHMEÄ VALKOSUKLAAKAKKU


Pehmeä suklaakakku
100 g voita
2 kananmunaa
3 dl sokeria
1,5dl vehnäjauhoja
0,5dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 maustemitallista (ripaus) suolaa

Valkoinen suklaatryffeli
2 dl kevytkermaa
1 kanelitanko
1,5tl kardemummaa
400 g valkoista suklaata

Koristeluun suklaakoristeita tai mitkä keksii, itse käytin Dr.Oetkerin suklaalehti koristeita, mutta luovuus kehiin :)

Pehmeä suklaakakku:
Voitele halkaisjaltaan n. 24 cm:n irtopohjainen vuoka.  Sulata voi. Vatkaa kananmunat ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Sekoita  kakkupohajn kuiva-aineet keskenään. Lisää muna-sokerivaahtoon voisula ja kuivat ainekset. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan. Kypsennä kakkua 175-asteisen uunin alimmassa osassa 20-25 minuuttia. Jäähdytä kakku ensin huoneenlämmössä ja mielellään sen jälkeen vielä jääkaappikylmäksi.

Valkoinen suklaatryffeli:
Mittaa kerma pieneen kattilaan ja riko siihen kanelitanko muutamaksi palaksi. Sekoita kardemumma kermaan ja heitä kanelitangonpalat sekaan. Kieheuta kerma mausteineen, ota kattila pois kuumalta levyltä ja jätä seos maustumaan noin 20 minuutiksi.

Hienonna sillä välin suklaa rouheeksi ja kaada kulhoon. Kiehauta kerma uudestaan ja kaada kuumana sihdin läpi suklaaseen, jolloin mausteet jäävät siivilään. Jätä tryffeli huoneenlämpöön jähmettymään ja levitä se sitten kakun päälle. Säästä hiukan tryffeliseosta suklaakoristeiden limaamiseen. Anna tryffelin jähmettyä hiukan jääkaapissa, irrota vuoan reuna ja koristele kakku. säilytä kylmässä tarjoiluun asti.

Tryffeliä tuli todella paljon ja itsellä jäi osa käyttämättä ja silti ehkä kakun päällä hieman liikaa, tryffeli on toki todella hyvää, mutta myös todella makeaa :)

Maukkaat hampurilaispihvit

Itse tehdyt hampparit on parhaita, varsinkin kun on kunnon ohje. Eilen tuli tehtyä hamppareita kotosalla, hampurilaissämpylät oli kaupan kamaa, pihvit tehtiin itse!



Hampurilaispihvit 6kpl
400g naudan paistijauhelihaa
1 keltuainen
Suolaa
Mustapippuria
Ripaus chiliä
1 valkosipulin kynsi
Worchestershire- kastiketta

Sekoita jauhelihanjoukkoon keltuainen ja mausta suolalla, mustapippurilla, chilillä, valkosipulilla sekä worchestershire- kastikkeella. Taputtele taikinasta ohuita pihvejä ja laita pakkaseen hetkeksi jähmettymään. Paista hieman kohmeisina niin pihvit säilyttävät muotonsa.

Tosiaan tuo pakastimen kannattaa, alkuperäisessä ohjeessa sitä ei ollut, mutta näin on luettu että kannattaa tehdä ja tämän itsekin havaitsimme mieheni kanssa. Jos pihvejä ei yhtään pakasta, niin paistettaessa ne menettävät muotoaan menemällä kasaan, jolloin pihveistä tulee paksuja.

Väliin laitettiin cheddarjuustoa, salaattia, kurkkua, punasipulia, ketsuppia ja american dressingiä, mutta jokainen laittakoon oman maun mukaan :) Worchestershire- kastikkeen käyttöä epäilin, koska se sisältää mm. anjovista (yök!), mutta hampurilaispihcveihin se kuuluu, eivätkä pihvit maistuneet yhtään anjovikselta vaan aivan loistavilta!